NANNA KARALAHTI

Olen intohimoinen hyvinvointialan yrittäjä, Personal Trainer, ryhmäliikunnan ohjaaja sekä urheilullinen kahden pienen lapsen äiti.”

Valmentajana minulle on tärkeintä, että asiakkaani voivat hyvin ja löytävät terveelliset elämäntavat osaksi arkea – ulkoisia saavutuksia enemmän merkitsee se, että uusista tavoista saa elinvoimaa ja energiaa osaksi jokaista päivää. Terveys ja hyvinvointi ovat yksiä elämän tärkeimmistä arvoista, eikä niitä voi pitää itsestäänselvyytenä. Oman hyvinvointinsa eteen on tehtävä hyviä valintoja päivittäin.

Taustani jalkapallossa, taitoluistelussa, thainyrkkeilyssä ja fitneksessä ovat opettaneet paljon ja kasvattaneet myös henkistä puolta. Urheilu vahvistaa mieltä ja vahva mieli auttaa jaksamaan arjessa ja ajattelemaan positiivisemmin.

Haluan kannustaa ja motivoida ihmisiä optimoimaan oman hyvän olon, löytämään sen ja pitämään siitä kiinni. Elämäntapaa ei voi aloittaa – se muodostuu oikeista valinnoista jokaiselle omalla tavallaan. Siinä minä haluan auttaa.

Nannan valmennukset

Seuraava startti: 29.05.2023

Nanna Karalahti

Kolmen viikon LIVE-treeni valmennus, jossa käsitellään myös henkistä hyvinvointia psyykkisen valmennuksen talomallin mukaan.