ASTA VILENIUS

Olen 10-vuotiaan tytön äiti, liikunta-, hyvinvointi- ja terveysalan ammattilainen sekä intohimoinen CrossFit-urheilija. Olen ollut tekemisissä liikunnan parissa lähestulkoon koko elämäni. Mielenkiintoni alaan on alkanut jo varhain oman harrastuksen kilpa-aerobicin kautta, jota tuli loppujen lopuksi hypittyä 11 vuotta. Lukion jälkeen kävin liikunnanohjaajan peruskurssin, josta jatkoin opintojani liikuntaneuvojaopintoihin ja jatkoin edelleen ammattikorkeaan liikunnanohjaajan koulutukseen. Opintojen ohessa ryhdyin ohjaamaan ryhmäliikuntaa sekä valmensin ja tein Personal Trainerin hommia. Halusin kuitenkin syventää tietämystäni liikkumisesta ja liikkeestä, joten suoritin vielä fysioterapeutin opinnot. Ravitsemus on oleellinen osa suorituskykyä ja hyvinvointia, joten myös tähän perehdyin opintojen ja itseopiskelun kautta.

Fysioterapiaopintojen jälkeen ryhdyin liikunta-alan töiden lisäksi tekemään asiakastyötä kuntosalin yhteydessä, jossa olen hoitanut monenlaisia ihmisiä tuki- ja liikuntaelin ongelmien kanssa. Olen pyrkinyt työssäni aktiiviseen ja ennaltaehkäisevään työtapaan sekä jatkuvaan progressioon. Fysioterapeutin työn lisäksi toimin CrossFit- valmentajana.

Oman vapaa-aikani käytän CrossFit-harjoitusten parissa ja tavoitteet lajissa ovat hyvinkin korkealla. Jos en ole treenaamassa, vietän aikaa tyttäreni tai ystävieni kanssa.

Astan valmennukset